maanantai, 23. toukokuu 2011

Oi miksi.

Vituttaa. Enkä pysty purkamaan raivoani minnekkään, en edes maailman kuuluun naamakirjaan tällä hetkellä. Suoranainen raivo iskee taas pintaan kun yksi helvetin tunari sinisin silmin nillittää ettei pakolaiset ole täällä kelan tukia törsäämässä vaan ihan oikeasti sotaa tulossa pakoon. JA PASKAT. Jos niillä on oikeasti hätä niin miksi ihmeessä suomeen ilmestyy näitä renkaanpotkija valluja, iältään 20-40 vuotiaita miehiä? Ymmärtäisin että lapset, naiset ja vanhukset tuodaan pois sodan jaloista mutta hyväkuntoiset miehet? Hä. Sitten vaan loisitaan ilmaisilla rahoilla ja kitistään kun kaikki vihaa. Saatana tekisivät rehellistä työtä ja käyttäytyisivät maan tavalla. Kiva lueskella jatkuvasti petoksista, tapoista, pahoinpitelyistä, raiskauksista, ryöstöistä, vahingonteoista..... Ja ketkä on takana? Veikatkaapa. Se että suomalaiset tekee niitä myös itse, niin ei tarkoita että näiden ulkomaan runkkujen tarvisi elää kuin pellossa ja tehdä mitä ikinä lystäävät. Argh.

Asiasta toiseen, salilla käynti virkisti. Tunnen olevani hyvässä kunnossa ja kesällä kehtaa varmasti esitellä päckiä. Haukkari sais kasvaa sekä hartiat, muuten tosi tyytyväinen ;)

perjantai, 20. toukokuu 2011

Kuulumisia korvesta.

Päivät ovat vierineet nopsaan ja kirjoittelu tänne jäänyt siltä osin kokonaan.. Ah, jes. Omaa rauhaa edes hetken. Tämä viimeisin säätö melkeinpä asuu luonani. Siis oikeasti melkeinpä asuu. Ei siinä mitään, aivan mahtava tyyppi ja sillee.. Mutta mitenkäs se olikaan.. Meikäläisen piti pysyä iloisesti sinkkuna ja rellestää niin paljon kuin sielu sietää. Toisin kävi.

Viime aikoina huomannut itsessäni uusia piirteitä ja asioita, nini hyviä kuin huonojakin. Ehkä olen taas viisastunut tai voiko nyt niinkään sanoa. Elämä porskuttaa suhteellisen mallikkaasti, lukuunottamatta sitä että olen laihtunut paljon ja lihakset kadonneet. Salille mars siis! En tahdo olla mikään rimpula.

Sain karvaista seuraakin taas viikonlopuksi. Ihana koiruus jonka kanssa saa käydä lenkkeilemässä! Nyt kuitenkin taas palaudun maan pinnalle.. Takaisin työhakemusten viidakkoon.. Jos vaikka tärppäis!

 

Btw. Taivas varjele! <3

maanantai, 21. maaliskuu 2011

Kirjoittamattomat säännöt.

Taas vierähtänyt aikaa etten ole tänne kirjoitellut mitään. Aika ei riitä jokaiseen asiaan joten jostain päin sitä on revittävä.

Hurmurin kanssa ollaan vietetty tiiviisti aikaa ja kyseinen tyyppi vaan tuntuu entistä paremmalta. Kuin se olisi jo pyörinyt tuossa pidemmän aikaan, se kaikki turha jännitys sun muu on kokonaan unohtunut. Käytin sitä porukoilla kahvilla sekä tallillekkin sen raahasin mukaani. Ei minkäänlaista vastarintaa tai elettäkään että se olisi halunnut pois. Hyvä niin, olen ihan järjettömän onnellinen. Näin sen ystävät viikonloppuna ja vaikuttivat hyviltä tyypeiltä jopa parin promillen humalassa. Pitäisi enää tutustuttaan se mun ystäviin, toisaalta jännittää niiden suhtautuminen mutta taas toisaalta vitut niistä. Kaikki aikanaan vai miten se oli. Oon vain niin hätänen ettei mitään rajaa.

Eksä taas kiusaa tai en saa pidettyä sitä kaukana itsestäni. Sen tyyli luoda muhun kontakti on niin perseestä, en vaan sitten osaa sanoa ei. Mulkku. Minä. Se pitää poistaa lopullisesti elämästä jos hurmurin kanssa aikoo jotain vakavampaa..

 

tiistai, 15. maaliskuu 2011

Mullistuksia.

Eilinen päivä meni aika täydellisesti nappiin. Aamusta töissä ja illaksi olin sopinut hurmurin kanssa lähteä jotain kivaa tekemään yhdessä.

Tunnit töissä vierähtivät hitaasti ja yritin olla ajattelematta iltaa. Se olisi vain hidastanut prosessia entisestään. Töiden loputtua kirmasin kotiin ja aloin laittautua. Sovittiin leffaillasta ja tämä sitten uhrautui hakemaan minut. Jotenkin niin hassua kun löydän tuosta tyypistä niin paljon samaa kuin itsestäni, hiukan epävarma luonne mutta silti niin avoin ja kiltti. Käytiin valitsemassa leffaa ja pienen nahistelun jälkeen (kun kumpikaan ei suostunut valitsemaan "yksin" mitään :D) päätettiin sitten katsoa joku romanttinen hömpötys.. Historiankirjat sekaisin? Enhän mä sellasia, eikä varmasti tuokaan normaalisti. Olin aikasemmin tivannut että maksan kaiken, kun toinen on kuitenkin opiskelija pienillä tuloillaan. Mutta enpä saanut, vaikka kuinka olisin halunnut.

Leffan alkuun oli mukavasti aikaa vajaa tunti, niin päätettiin lähteä syömään/kaljalle. Pienen turhan kävelyreissun jälkeen päädyttiin johonkin pappojen suosimaan pikku pubiin juomaan kaljat. Pöydän toisella puolella istuessani kyttäsin tuota toista, ehkä hieman ahdistavalla tavalla mutta se on mun kummallinen tapa. Sen silmissä on jotain sellasta mikä rauhoittaa mua ja tunnen oloni turvalliseksi. Sen eleet ja kaikki on sellasia mitkä jollain tapaa viestii sen olevan kiinnostunut, muttei kai ujoutensa takia uskalla käydä kiinni.

Leffa meni suht nopeasti ja näppäränä neitinä sitten siinä välillä koitin vähän vihjailla. Joko se ei huomannut tai ei ymmärtänyt mun lähentymisiä, mutta no ei voi mitään. Pois tullessa tuo sitten vihjaisi että olisi voinut vähän yrittää klassisesti leffassa jotain muttei rohjennut. Hih.

Paluu matkalla käytiin sitten syömässä kun hurmurilla oli jäätävä nälkä. Tuo meinannut saada syötyä kun jälleen hymyilin ja tuijotin sitä sekä sen jokaista liikettä.

Sen kääntyessä kotipihaan en voinut enää pitää siitä näppejäni irti. Luotin vaan itseeni ja siinä sitä sitten oltiin. Varmaan puolitoista tuntia vain kirjaimellisesti istuttiin autossa läheisissä tunnelmissa ja juteltiin niitä näitä.. Ihanaa. Millään olisi tuosta halunnut päästää irti. Mutta tänään sitten ilmeisesti uusiksi. Jes!

sunnuntai, 13. maaliskuu 2011

Kihelmöintiä.

Noniin. Kahvittelut suoritettu onnistuneesti. Hurmuri olikin juuri sellainen kuin oletin, siis oikein mukava ja fiksu kerrassaan.

Vähän jänskätti tapaamispaikan pihassa ja autossa istuessa melkeinpä iski epätoivo uskallanko astua ulos. Otin itseäni niskasta kuitenkin kiinni ja harpoin kuppilaan, vilkuiltuani paikan läpi en löytänyt häntä. Istuuduin pöytään ja vilkaisin kelloa todetakseni että olin hyvin ajoissa. Odotus oli pitkä, suorastaan repi riekaleiksi kun vaan koitin silmäillä tuota tyyppiä. Viimein kuitenkin siististi ja hyvänmaun mukaan pukeutunut jannu asteli ovesta sisään, en tarkalleen muista vedinkö leveän hymyn vai sopersinko jotain tervehdyksenomaista hänelle.

Haettiin kahvit jonka aikana vilkuilin taka-alalta häntä päästä varpaisiin, kassatäti taisi tämän huomata ja virnisteli tiskin takaa minulle. Nam. Sekavassa ajatustilassa riisuin häntä jo silmilläni kovaa vauhtia. Ilman taka-ajatuksia tietenkin! Molemmat taisivat olla yhtä jännittyneitä ja kipsissä että kahvit tuntuivat läikkyvän pitkin lattiaa ja puheesta tuli totaalisen epäselkeää.

Istuin vastapäätä tätä seuralaistani, ihanan tapani mukaan tuijotin kuin yleinen syyttäjä suoraan toisen silmiin. Niistä heijastui tietynlainen epävarmuus mutta kuitenkin joku veikeä pilke oli havaittavissa. Juteltiin niitä näitä ja join kahvini turhan reippaasti. Tunnelma pikku hiljaa rauhoittui ja molemmat taisivat rentoutua. Ainakin minun osalta. Päätimme lähteä yhdelle paikalliseen baariin jonne tämä lupasi kyyditä minut, turhaan ajettaisiin kahdella autolla. Hetkeäkään ajattelematta olin jo istumassa vieraan autossa. Saavuttuamme tämä taas maksoi kaiken (kahvit) että kaljat omasta pussistaan sekä vielä availi herrasmiehenä ovetkin. Yritin nahistella asiasta että oisin kyllä voinut nuo vuorostani maksaa, mutta turha luulo. Juttu jatkui entisestään, hurmuri varmaan vasta tässä kohtaa osasi olla oikeasti ihan kokonaan rento seurassani.

Kaljojen jälkeen lähdettiin vielä ajelemaan kylää ympäri, keskustelimme pitkän tovin kaikesta ja tuo uskalsi jopa näyttää huonot tapansa. Hyh sanon minä, mutta eipä tuolta silti pisteet pudonneet minnekkään. Aika vierähti mukavasti ja olisi varmaan mennyt enemmänkin jos huomenna minulla ollut meno olisi myöhemmin. Toivoin että näkisin häntä toisenkin kerran ja tämä ainakin myönteisesti tähän vastasi. Wuhuu! Olin onnellinen, sillä tämä jollain tapaa tuntui niin omalta tai omanlaiselta ihmiseltä.