Eilinen meni leppoisesti. Kotona hieman kevyttä treeniä ja illalla lähdin moikkaamaan hyvää kaveria. Mukava nähdä pitkästä aikaa, etenkin kun ikäeroa löytyy sellaiset kolme vuotta, niin hieman tuntuu tässä vaiheessa että toinen osapuoli kasvanut  "henkisesti" viime näkemästä. Ja varmasti minäkin!

Tänään oli tavoitteena lähteä salikaverin kanssa leikkimään raudalla mutta kuten ollakkaan sain taas pettyä. En ymmärrä miksei voi ihan suoraa sanoa jos ei kiinnosta, kaikenmaailman selittelyt tulee mukaa. Eihän siinä nyt ole mitään jos ei vaan jaksa? Kun se kuitenkin paistaa viesteistä läpi. Vieläkun sain tietää kaikesta muusta viikonloppuna tapahtuneesta, vähän pisteet "ystävällä" laski. Ei sillä että olisin aina lyöttäytymässä kaikkialle mukaan, mutta se että asioista ei voida julkisesti mitenkään puhua. Tulen mukaan jos minua pyydetään, en änkeä väkisin mukaan, simple? Rasittavaa paskan jauhantaa.

Etenkin kun näitä ystäviä ei tunnu oikein edes enää olevan. Sana ystävä ei merkkaa enään hirveästi tässä kohtaa. Voin sanoa että tällä hetkellä minulla on tasan yksi ihminen johon voin luottaa kuin kiveen ja olen tästä kovin onnellinen. Ei viime aikoina olla oltu paljoakaan tekemisissä, mutta ainakun tavataan niin juttua löytyy. Henkilökohtaisia asioita puidaan läpi ja tunnen itseni hyvin varmaksi tämän oikean ystävän seurassa. Hän ei katso kieroon ajatuksiani ja tekemisiäni, vaan kommentoi ja esittää asiallisesti mielipiteensä. Ja mikä parhainta kyseisessä henkilössä on se että hän on mies! Sellainen jonka kanssa ei koskaan ole ollut suurempaa säpinää. Outoa mutta jollain tapaa täydellistä.

Pakko mainita tässä kohtaa että herra nettituttavuus on kovinkin taas ollut yhteyksissä. Ärsyttää syvästi kun olisin periaatteessa eilenkin voinut mennä katsomaan herraa, mutta tosiaan kun kaverille jo lupasin niin lähden hänen kanssaan ajelulle. Argh. Kyllä mä vielä sinne eksyn, uskokaa pois!