Päivä alkoi mukavasti shoppailureissulla ja löysimpä tarvitsemani matkalaukunkin matkaa varten. Nyt kotiin palatessa iski ahdistus mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Selatessa netistä eilaisia ohjeita ja vinkkejä, pääpyörällä mistä aloittaa. Listan tekeminen tuntui helpolta, mutta nyt se näyttää älyttömän pitkältä.

Elämäni ensimmäinen matka lentokoneella kauemmas ja turhaudun jo valmiiksi siitä että jokatapauksessa unohdan jotain tärkeää ottaa mukaan. Normaalisti varaudun kaikkeen, siis lähestulkoon mahdolliseen ja mahdottomaan mutta nyt siihen ei ole varaa. Täytyy vain suunnitella fiksusti.

Illemmalla olisi suunnitelmissa saleilua ystävän seurassa, mikäs sen mahtavampaa kuin päästä nostelemaan rautaa. Syöminen edelleen tökkii, pitäisi perehtyä asiaan kunnolla. Voimaa ja massaa on tullut nopeaan lisää näin aluksi, mutta vauhti hiipuu enemmän treenatessa. Jos kesällä voisi nauttia saaduista tuloksista ja hetkeksi levähtää.

Nyt kuitenkin muut velvollisuudet odottavat ja vääntö matkatavaroiden kanssa jatkuu...